sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Puolukkajäätelö & suolakaramellikastike




Puolukka ja suolakaramellikastike on yhdistelmä, joka hurmaa aina vaan. Puolukka kaipaa parikseen makeutta, jota karamellikastikkeessa riittää, ja kastike puolestaan haluaa seurakseen raikkautta – win-win. Ripaus suolaa tekee makuparille taikojaan: se avaa makuja ja sitoo niitä yhteen. 

Puolukkajäätelön pohjana on se kahden raaka-aineen jäätelö, jolla handlasin käytännössä koko kesän jälkkärit. Oreo-jäätelöstä tykkäsivät kaikki ja ystäväperheen lasten kehittämä sitruunainen kirsikkajäätelö on kuin kesä purkissa. Puolukka sopii jäätelön mauksi suorastaan erinomaisesti. Sen happamuus oikaisee ainakin aikuisia viehättävästi jäätelön varsin tiukkaa makeuskurvia, mikä tosin paikataan sitten sillä kinuskisella kastikkeella.




Kaadoin jäätelömassa jäätymään kakkuvuokaan, koska se oli ensimmäinen astia, joka katastrofi-kaapista tipahti käsiini. Ja jäätelöstä tuli kaunis kuin kakku! En malttanut olla kuvaamatta jäätelöä kakkumaisena, vaikka reunat ovatkin tuollaiset kotikutoisen ryppyiset, mutta yhtä hyvin jäätelön voi tarjota palloina annosmaljoissa.

Karamellikastikkeen kanssa voi joko oikaista (ohje alla) tai tehdä sen itse. Vaivassa on vähän eroa, mutta niin on tietysti maussakin. Suosittelen joskus testaamaan itse tehtyä suolakaramellikastiketta, lupaan sen olevan kaikkien mutkien arvoista.




 

Resepti

 

 

 


Puolukkajäätelö ja suolakaramellikastike

6–8 annosta


jäätelö
1 prk (n. 400 g) makeutettua kondesoitua maitoa
3 dl kuohukermaa
1 litra puolukoita (5 dl puolukkasurvosta)

suolakaramellikastike
1 prk (n. 400 g) karamellisoitua maitoa
1 tl merisuolaa


Survo puolukat sauvasekoittimella. Paseeraa siivilässä halutessasi. Sekoita kondensoitu maito pehmeäksi vaahdotettuun kermaan. Lisää puolukat ja sekoita. Kaada rasiaan tai irtopohjaiseen kakkuvuokaan ja jäädytä pakastimessa vähintään neljä tuntia, mielellään pidempään.

Kaada karamellisoitu maito kattilaan. Lämmitä matalalla lämmöllä. Lisää suola ja sekoita.

Ota jäätelö sulamaan noin 20 minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoile lämpimän tai kylmän karamellikastikkeen kanssa.

_____



maanantai 16. lokakuuta 2017

Nopea arkiruoka: Pasta carbonara ruusukaalilla



Pasta se ei petä koskaan. Se toimii aina, maistuu kaikille ja on pöydässä nopeasti. Kovin montaa sääntöä ei ole, tärkeimmät taitavat mahtua yhteen virkkeeseen: Valitse mahdollisimman laadukas pasta, ja keitä se suolatussa vedessä al denteksi. Silloin olet jo pitkällä ja oikeastaan kaikki muu on hienosäätöä.

Pasta carbonara on Rooman alueelta kotoisin oleva klassikko, jolle on käynyt kuten rakastetuille asioille yleensä käy – feikkiversioita on maailmalla miljoonittain. Lohdullista on, että Roomassakin reseptejä on monta, muissa Italiassa kaupungeissa ja maakunnissa vielä enemmän. Ja reseptistä riippumatta carbonara on aina hyvää.

Perinteiseen carbonaraan ei tule kermaa (vaikka se sopiikin pastaan minusta erinomaisesti), vaan kastike muodostuu kananmunan, juuston ja keitinveden liitosta. Toki myös pekonilla tai pancetalla on osansa pasta maistuvuudessa. Kaikkein perinteisimmässä versiossa käytetään guancialea eli possun poskesta valmistettua savustamatonta suolalihaa, josta Suomessa voi vain haaveilla. Tosin kuulema Italiassakin kotikeittiöissä on hyvin usein käytössä pancetta tai pekoni. Suolaa ja hunajaa -blogin Jonna teki aikoinaan syvääluotaavan selvityksen parhaan carbonaran sisällöstä. Tämä resepti on yhdistelmä Jonnan reseptiä ja italialaisen ystäväni reseptiä.

En malttanut olla hiukka tuunaamatta klassikkoa. Paahdoin rasiallisen ruusukaaleja ja heitin kourallisen rapeita nuppusia annosten päälle. Ruusukaali sopii ruokaan itse asiassa todella hyvin, sillä carbonarassa on juuri ne makuaineet, jotka saavat kaalinkin sykkimään: pekoni ja pecorino.





Resepti

 

 

 

Pasta carbonara ruusukaalilla

neljälle

pasta
400 g spagettia
150 g pekonia
50–100 g pecorinoa ja/tai parmesaania raastettuna
4 kananmunaa
1–2 keltuaista

ruusukaalit
400 g (rasiallinen) ruusukaaleja
1 rkl öljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
hieman suolaa

tarjoiluun 
raastettua pecorinoa tai parmesaani 
mustapippuria


Kuumenna uuni 225 asteeseen. Poista ruusukaaleista kannat sekä tarvittaessa uloimmat lehdet. Puolita kaalit ja laita ne leivinpaperin päälle uunipellille. Huiski päälle öljyä, etikkaa sekä hieman suolaa. Paahda 10–15 minuuttia eli kunnes ruusukaalit ovat saaneet selvästi väriä mutta ovat vielä napakoita.

Paista pieneksi silputtu pekoni keskilämmöllä. Sekoita kulhossa kananmunat, keltuaiset sekä raastettu juusto.

Keitä tilavassa kattilassa pastan keitinvesi, lisää suolaa ja keitä pasta al denteksi. Ota hieman keitinvettä talteen ja kaada pasta vasta sitten lävikköön. Kaada pasta takaisin kattilaan ja kumoa heti perään pekoni rasvoineen, kananmuna-juustoseos. Sekoita voimakkaasti, lisää noin puoli desiä pastan keitinvettä ja sekoita vielä.

Ruusukaalit voit joko sekoittaa pastan joukkoon tai tarjoilla annosten päällä. Rouhi päälle mustapippuria ja viimeistele juustoraasteella.

_____




lauantai 14. lokakuuta 2017

5+1 loistavaa ruusukaalireseptiä



Ruusukaalien satokautta odotan kuin ensilumia, kevään parsakautta tai kesän ensimmäisiä makeita mansikoita. Ja nyt se on täällä! Syyskuusta loppuvuoteen kotimaiset ruusukaalit ovat parhaimmillaan ja edullisimmillaan.

Rapeat ja pienet kaalit ovat sekä maukkaita että hurmaavan näköisiä. Ja parasta on, että raaka-aineena tämä kaunotar on todella monipuolinen kaali. Kun kuulin, että keskimäärin suomalainen syö yhden ruusukaalin vuodessa, ajattelin sen olevan mitattu rasioissa. Mutta ei, suomalainen syö siis keskimäärin yhden pienen ruusukaalin kerän vuodessa. Mikä missattu mahdollisuus! Totesin, että ihmisten täytyy olla joko tietämättömiä ruusukaalin monipuolisuudesta tai traumatisoituneita niistä lounasravintoloiden ylikypsiksi höyrytetyistä pikkukeristä. Luultavasti sekä että. Ruusukaalia ei kannata jättää kauppaan, vaikka vetiset ja kitkerät kaalinpäät kummittelisivatkin mielessä. Unohda ne kamaluudet! Kun pienet pyöryläiset valmistaa oikein, ne ovat aivan mahtavaa ruokaa.




Alla on viisi (+ yksi) suosikkireseptiäni ruusukaalista. Näillä resepteillä olen kääntänyt aika monta päätä rakastamaan ruusukaalia. Reseptit löytyvät klikkaamalla ruoan nimeä. Miten sinä syöt ruusukaalia?

  • Ruusukaalia ja karamellisoitua sipulia on simppeli ja ihana yhdistelmä uunissa rapeareunaiseksi paahdettua ruusukaalia ja pannulla makean raukeaksi muhinutta sipulia. Lopuksi kaalit ja sipulit yhdistetään, eikä kukaan voi vastustaa komboa.
  • Ruusukaalipizza on täydellinen syysillan herkku. Telkkarista leffa tai lätkämatsi ja uunista pizza, jonka täytteenä on maustettua ranskankermaa, paahtunutta ruusukaalia ja ehkä vähän pekonia tai ilmakuivattua kinkkua. Käsi ylös, jos kuulostaa hyvälle. Arvasin. Näen käsimeren.  
  • Ruusukaalisalaatti avokadolla, ilmakuivatulla kinkulla ja parmesaanilla on niin kutsuttu laitetaan kaikki munat samaan koriin -salaatti. Se on siis salaatti, joka sisältää vain herkkuja. Voit lohkomisen sijaan leikata ruusukaalit viipaleiksi tai vielä pienemmäksi silpuksi. Salaatti on ihanaa siltään tai vaikka paistetun broilerin tai kalan kaverina.
  • Ruusukaalia thaimaalaisin maustein on yllättävä ja erilainen, ja se pääsee juuri siksi mukaan listalle. Mausteiset pikkukaalit ovat mainiota naposteltavaa. Ne toimivat esimerkiksi alkupalana tai osana pikkuruokakattausta.
  • Nopea ruusukaalisalaatti on loistava osoitus kaalin toimivuudesta myös raakana. Silpuksi vaan ja herkut päälle. Voit kokeilla maustaa raasteen myös yllä olevan thai-reseptin mauilla.
  • Ruusukaali-carbonara  – tadaa! Bonusreseptinä klassinen carbonara, joka saa ylleen paahdettuja ruusukaaleja. T ä y d e l l i s t ä.
_____


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Nopea arkiruoka: pelmenikeitto



Pelmenikeittoa helpompaa ruokaa ei ole olemassakaan: Liemi kuumaksi ja pelmenit perään. Kymmenessä minuuttissa homma on paketissa.

Koska raaka-aineita on keitossa vähän, on niiden laadukkuus keitossa tärkeää, sillä laatu on makua. Panosta erityisesti käyttämääsi liemeen, sillä se on keiton runko. Jos sinulla on tapana valmistaa liemiä itse, hyödynnä varastojasi. Kaupan liemistä esimerkiksi Puljonkin liemet ovat mainioita. Liemi saa olla melko vahva ja suolainenkin, sellainen omaan suuhun sopivalta tuntuva. Myös pelmenit ovat valmiita, vaikka itse tehtyinä ne olisivat aivan varmasti paljon herkumpia. Mutta koska arjen ruokien avainsanana on nopeus, ei ei me nyt edes harkita ruoka-askarteluja. Kaupan pakastealtaasta löytyvät nyytit ovat nimittäin vallan mainioita tapauksia.

Tykkään laittaa keiton joukkoon jotain vihreää. Nyt se oli mustakaalia pienenä silppuna. Joskus olen käyttänyt pinaattia. Molemmat voi silputa kypsentämättä joko suoraan lautaselle – kuuma liemi kypsyttää kaalin tai pinaatin juuri sopivasti – tai sitten keittokattilaan. Toki keittoon voi laittaa vaikka tofua tai muuta proteiinia tuomaan ruokaan lisäpontta. Halutessaan pelmenikeiton kanssa voi tarjota smetanaa.





Resepti

 




Pelmenikeitto

neljälle


1 litra laadukasta kasvis-, kana- tai lihalientä
400 g (1 pussi) pakastepelmenejä
5–8 mustakaalinlehteä tai pari kourallista pinaattia
(smetanaa)
mustapippuria ja sormisuolaa tarjoiluun


Kuumenna liemi ja maista, että liemi on maukasta. Lisää tarvittaessa suolaa. Kaada pelmenit kuumaan liemeen. Keitä noin viisi minuuttia. Silppua kaali (poista lehtiruoti) tai pinaatti. Laita vihreä silppu joko lautaselle tai kattilaan. Tarjoa pöytämausteena mustapippuria ja sormisuolaa sekä halutessasi smetanaa.

_____




sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Indonesialainen gado gado -salaatti



Syksyllä on helppo syödä värikkäästi, kun kaikki parhaat vihannekset ovat parhaimmillaan. Koko kirjava kaaliperhe, kurpitsat, juurekset ja moni muu. Kaikissa sateenkaaren väreissä hehkuva indonesialainen gado gado -salaatti on oikea satokauden ilmentymä: kerroksittain kauden kasviksia viimeisteltynä käsittämättömän hyvällä maapähkinävoikastikkeella.




Salaatti on myös erinomainen esimerkki vastikään ilmestyneen Kasvis-ruokakirjan reseptiikasta. Kirjan reseptit ovat toimivia, raikkaita ja helposti kotikeittiössä toteutettavia. Kirja on Hannan soppa -blogista tutun Hanna Hurtan esikoisteos, ja tämä ihmenainen on paitsi luonut kirjaan hurjan määrän upeita kasvisruokareseptejä myös ottanut kirjan kuvat.  

Pääsin selailemaan puolisalaa kirjaa pdf-muodossa jo ennen sen ilmestymistä, ja olin jo silloin aivan mykistynyt. Nyt olen selannut kovakantista opusta sen sata kertaa, ja kääntänyt vähintään joka toisen sivun hiirenkorvalle. Olen aina tykännyt Hannan luovasta reseptiikasta ja siitä, että makumaailma on tasapainoinen ja runsas. Sellaisia ovat kirjankin reseptit. Parisataasivuinen järkäle on loistava johdatus kasvisruokien monipuoliseen maailmaan, jos maailma ei ole vielä tuttu. Toisaalta innovatiiviset reseptit antavat uusia näkökulmia, yhdistelmiä ja ideoita myös pidempään kasvisruokaa kokanneille kotikokeille. Ja toivoisin kyllä, että esimerkiksi lounasruokaloiden reseptiikasta vastaavat ihmisetkin löytäisivät kirjan käsiinsä.



 Kirjan Indonesiasta lähtöisin oleva gado gado on kaalipohjainen salaatti, jossa ruokaisuutta tuovat bataatti ja porkkana. Minä vaihdoin bataatin ja porkkanan myskikurpitsaan, sillä kotimaiset kurpitsat olivat valloittaneet näyttävästi vihannesosaston. Kiinteämaltoinen kurpitsa sopikin salaattiin aivan erinomaisesti. Prikulleen kirjan reseptillä tehtyä salaattia sain syödä kirjan julkkareissa, jotka järjestettiin muutama viikko sitten Hannan perheen kotona, ja myös se versio salaatista oli aivan todella hyvää. Valitsitpa siis salaattiin myskikurpitsan tai bataatin ja porkkanan yhdistelmän, tulee siitä joka tapauksessa loistavaa. Kastikkeen kanssa ei muuten sitten kannata nuukailla, se on sellaista kamaa, jota tekee mieli lusikoida suoraan kulhosta.






Resepti






Indonesialainen gado gado -salaatti

4–6 annosta

1/2 pienestä kaalista (noin 250 g)
1/2 pienestä punakaalista (noin 250 g)
5 lehtikaalin lehteä (tai 8–10 mustakaalin lehteä)
1 suuri tai 2 pienempää myskikurpitsaa (tai 700 g bataattia ja 300 g porkkanaa)
2 rkl öljyä
suolaa
1 punasipuli
1–2 kourallista ituja tai silmusalaattia
1 ruukku korianteria
hieman seesamiöljyä
limetinlohkoja

kastike
2 dl maapähkinävoita (makeuttamaton)
2 rkl soijakastiketta
noin 2 rkl limetinmehua
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1/2–1 punainen chili hienonnettuna
2 rkl kookossokeria 
3/4 dl kookosmaitoa
3/4 dl vettä 


Suikaloi kaalit. Poista lehtikaalista paksu lehtiruoti ja suikaloi lehdet. Höyrytä kaaleja lävikössä tai höyrykattilassa noin viisi minuuttia, jotta ne hieman pehmenevät. Anna jäähtyä.

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuutioi myskikurpitsa (sitä ei tarvitse kuoria) ja hujauta päälle hieman öljyä. Mausta suolalla. Paahda kurpitsakuutioita noin 25 minuuttia eli kunnes ne ovat saaneet selvästi väriä. Kuori ja siivuta ohuelti punasipuli.

Sekoita kaikki maapähkinäkastikkeen ainekset. Sauvasekoittimella homma hoituu näppärästi. Lisää tarvittaessa vettä hieman enemmän, jotta kastikkeen koostumus on sopiva. Säädä suolaisuuden, makeuden ja happamuuden liittoa tarvittaessa.

Levitä kastiketta tarjoiluvadin pohjalle. Kaada kaalisilput kastikkeen päälle ja lado kaikki kasvikset kaalin päälle. Viimeistele korianterilla. Tarjoile limetinlohkojen ja lopun kastikkeen kanssa.

_____


keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Nopea arkiruoka: meksikolainen linssipata suklaalla



Meksikolainen linssipata vilahti jo kuvina blogissa tovi sitten, mutta silloin en vielä saanut jakaa teille tätä loistavaa reseptiä. Vaikka kommentoitte juttua ihailtavan paljon, ei kommenttien määrä aivan riittänyt kolmen sakkiin ja sitä myötä osaksi ruokakassien reseptiikkaa. Vaan asioilla on aina kaksi puolta: nyt saan jakaa reseptin täällä blogissa!




Linssipata, joka viimeistellään tummalla suklaalla, on ihan järjettömän hyvää. Tomaattinen pohja on sopivan mausteinen ja linssit tuovat siihen sekä hyvän rakenteen että tuhdin määrän proteiinia. Avokado on loistava lisä linssipadalle, mutta yhtä hyvin voit pyöristää makuja lusikallisella maustamatonta jogurttia. Riisin kanssa pata sopii arkiruoaksi oikein hyvin. Mutta on se mainio täyte myös tortilloille. Ja ruisleivän päällä linssimuhennos on ihan loistava aamu- tai iltapala.

Huomasitteko muuten, että viime viikolla en julkaissut arkireseptiä lainkaan. Kävi nimittäin niin, että se oli arki, joka taklasi minut. Sillä tavalla perinteisen suurilukuisesti: 6–0. Boom. Mutta nyt olen taas asemissa, valmiina torjumaan arjen hyökkäyksen. Ja meksikolaisella, suklaisella linssipadalla homma hoituu alle puolessa tunnissa.






Resepti

 

 



Meksikolainen linssipata suklaalla

neljälle


2 dl punaisia linssejä
1 pienehkö sipuli
1–2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1 1/2 tl jeeraa eli juustokuminaa
1/2 tl kanelia
noin 1 tl savupaprikajauhetta (mieto)
400 g (1 prk) tomaattimurskaa
2 dl vettä
3 rkl tomaattipyrettö
25 g tummaa suklaata (50–70%)
puolikkaan limetin mehu
noin 1 tl suolaa

lisäksi
1–2 avokadoa
tuoretta lehtipersijaa tai korianteria
lisäkkeeksi riisiä


Huuhtele linssit. HIenonna kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita öljyssä keskilämmöllä noin viisi minuuttia. Lisää mausteet ja kuullota vielä pari minuuttia, jotta mausteet aukeavat.

Laita kasariin sipulisilpun joukkoon linssit, tomaattimurska, vesi (huuhtele vedellä tomaattimurskapurkki) ja tomaattipyre. Anna kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia eli kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää suklaa ja sekoita huolellisesti. Mausta limetinmehulla ja suolalla.

Keitä riiti linssipadan valmistuessa. Tarjoa linssipata avokadon ja lehtipersiljan sekä riisin kanssa. 

_____



lauantai 30. syyskuuta 2017

3 parasta tapaa säilöä omenat



Omenasesongin loppuhuipennus alkaa olla käsillä. Mitä ihmettä niille viimeisille omenoille tekisi, kun omppupiirakkakiintiö on täynnä, eikä kukaan enää jaksa syödä omenalohkoja ilta-, aamu- ja välipalaksi. Miten kotimaisten aarteiden maun oikein saisi parhaalla mahdollisella tavalla talteen?




Ehkä hurmaavin tapa säilöä omenat on mehustus. Vanhempieni entisessä pihassa olleet jättimäiset omenapuut tuottivat omenoita aivan järjettömiä määriä keskimäärin joka toinen vuosi. Ja kun omenoita oli, niitä  t o d e l l a  oli. Silloin valtaosa hedelmistä kuljetettiin mehustamolle. Tuorepuristettu omenamehu oli – ja on edelleen – suurta herkkuani. Meidän kaksi jäljellä olevaa pientä puuta (kolmas ja suurin kuukahti pari talvea sitten) eivät tuota siinä määrin hyvänäkään vuotena hedelmää, että niille kannattaisi varata mehuaikaa, mutta sanoisin, että aivan riittämiin sekä meidän että naapurin tarpeeseen on omenoita tullut. Tänä vuonna sato oli ennätyksellisen hyvä. Yhtään enempää omppusouvia en just nyt olisi jaksanutkaan.




Mehustamisen sijaan olen säilönyt omenoita muilla tavoin. Tässä kolme suosikkiani:


Uuniomenahillo eli uunissa tehty omenahillo 

 

Maailman helpoin tapa tehdä hilloa on unohtaa omenlohkot ja sokeri uuniin. Se on syksyn merkki, kun Kokkipottilan arkistojen hillohommat alkavat taas kiinnostaa, ja uunissa tehty omenahillo kipuaa kuukauden suosituimpien juttujen joukkoon. Liki kinuskinen, täyteläinen ja sävykäs hillo hurmaa aina vaan.


Omenalohkojen umpiointi

 

Umpiointi on loistava tapa säilöä melkein mitä vaan. Tällä hetkellä jääkaapissa on kolmenlaisia umpioituja purkkeja: ihanaa äitini tekemää tomaattista ahvensäilykettä, suolasieniä ja umpioituja omenalohkoja. 

Umpioidut omenalohkot ovat mainio omenasäilyke. Hunajalla tai sokerilla sekä tarvittaessa sitruunamehulla maustetut omenalohkot tungetaan purkkiin mahdollisimman tiiviisti. Purkit umpioidaan joko uunissa tai vedessä, ja omenalohkot säilyvät ilman valtavaa sokerimäärää vallan mainiosti. Ne ovat käyttövalmiita jogurtin päälle, omenapiirakkaan tai vaikka liharuokien lisäkkeeksi.


Pakastettu omenasose

 

Vähäsokerinen omenasose on kolmas säilöntäsuosikkini. Omenalohkojen annetaan hautua pienellä lämmöllä pehmeiksi, pehmenneet lohkot soseutetaan ja makeutetaan tarvittaessa esimerkiksi hunajalla. Tällä kertaa makeutin soseen hennosti sillä hunajalla, jonka keräämistä olin hämmästelemässä.

Pakastin omenasoseen pääosin pikkuruisissa minigrip-pusseissa, jotka ovat juuri sopivia kerta-annoksia jogurtin tai puuron päälle. Ei ehkä kovin ekologista, mutta ah, niin arkeen sopivaa.






sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Vihreitä papuja ja pecorinoa



En voi olla toistamatta tätä ikiaikaista totuutta: parhaat asiat ovat yksikertaisia asioita. Napakaksi jätetyt, valkosipuliöljyssä viimeistellyt vihreät pavut, joiden päälle raastetaan reilusti suolaista pecorinoa, kuuluvat ehdottomasti näiden yksinkertaisten – ja yksinkertaisesti parhaiden – asioiden joukkoon.




Olen tehnyt näitä papuja tänä syksynä ainakin viisi kertaa. Ja joka kerta ne ovat loppuneet kesken. Siis silloinkin, kun olen tehnyt "ne valmiiksi iltaa varten, ja nappaan ihan vaan muutaman tästä lounaalle". Eriomainen yritys.

Rapsakat ja sopivat suolaiset pavut ovat hyviä ihan siltään, suoraan vadilta käsin napsittuina. Mutta ne istuvat hyvin myös tuhdimman aterian osaksi. Olen syönyt pecorinopapuja salaatissa, risoton päällä, lihapullien kanssa ja pastan kaverina. Pavut tuovat ruokaan aina uuden vaihteen, sellaisen viimeistellyn fiiliksen.





Resepti

 

 

 

Vihreitä papuja ja pecorinoa

vihreitä pitkiä papuja
vettä
suolaa
öljyä
valkosipulia
pecorino-juustoa


Napsi pavuista pois kannat. Keitä kattilassa vettä, mausta vesi kevyesti suolalla. Keitä papuja noin 4 minuuttia. Kuumenna sillä aikaa paistinpannulla öljy, johon on viipaloitu 1–2 valkosipulinkynttä. Älä alla valkosipulin palaa. Valuta pavut huolelliseti ja kaada ne pannulle. Pyörittele muutama minuutti, ripsauta päälle himppunen laadukasta suolaa ja raasta päälle reilusti pecorinoa.

_____





keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Nopea arkiruoka: mausteista jauhelihaa ja couscousia



Syksy tuo keittiöön kahdenlaisia ruokia: nopeita arkiruokia, siis niitä arjentaklaajia joista tässä on koko alkusyksy puhuttu, sekä hitaasti haudutettavia uuniruokia, jotka tekevät itse itsensä. Toiset syntyvät puolessa tunnissa, toisiin saa varata puoli päivää. Yhtäläisyyksiäkin näillä ruoilla on. Molemmissa ruoissa makua on niin että riittää.

Tämän viikon arkiruoka on valmista parissa kymmenessä minuutissa. Mausteinen jauheliha on just niin nopea kuin pannulla kärtsätty jauheliha vain voi olla, ja couscous imee itseensä samassa ajassa kuumaa vettä ja sitruunaista raikkautta. Päälle niitä kasviksia, joita pöydänympärille kerääntyneet tyypit syövät mieluiten: kurkkua, paprikaa, porkkanasuiroja tai ehkä kirsikkatomaatteja.




Jauheliharesepti on alunperin julkaistu Suupaloja-kirjassani, jossa se tarjottiin ohuiden leipien, tomaatin ja sipulin kanssa. Oikaisin tähän versioon reseptiikkaa hieman, sillä sumakkia ei vielä ihan joka lähikaupassa ole (mutta jos sitä sinulla on, voit lisätä 1–2 tl). Reilusti maustettu jauheliha on ihanaa myös tortillaletun välissä salaatin, kasvisten ja avokadon kanssa. Joskun olen tehnyt tällä tavalla maustetusta jauhelihasta myös itään kallellaan olevaa pizzaa. Toimii!

Jos couscousiin haluaa panostaa hitusen enemmän, voit käyttää tabbouleh-reseptiä – isolla keolla yrttejä ja raikkailla kasviksilla ei voi mennä pieleen. Samassa postauksessa oleva hummus käy myös erinomaisesti tämän jauhelihahässäkän kaveriksi. Ja pitaleipä, oijoi, pannulla paistettuja pitaleipiä täytyykin tehdä ensi tilassa. Ne käyvät paitsi tähän ruokaan, myös viime viikon arjentaklaajaan.

Mikä muuten on ollut suosikkisi näistä seitsemästä arkiruoasta? Entä minkälaisia reseptejä toivoisit sarjaan jatkossa?





Resepti

 


 



 

Mausteista jauhelihaa & couscousia


neljälle


jauheliha
400 g jauhelihaa (nauta tai lammas)
1 pieni sipuli
1–2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
noin 1 tl suolaa
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
1/2 tl (savu)paprikajauhetta
2 rkl balsamicosiirappia* (tai 2 rkl balsamiviinietikkaa + 1 tl sokeria)


couscous
3–4 dl täysjyväcouscousia
3–4 dl vettä
noin yhden sitruunan mehu
noin 1/2–3/4 tl suolaa


lisäksi 
kurkkua, tomaattia, paprikaa
tuoretta minttua tai persiljaa
manteleita




Keitä vesi couscousia varten. Lisää kuumaan veteen couscous, öljy ja suola. Sekoita. Anna tekeytyä valmistaessasi jauhelihaa.

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullosta sipulisilppuja öljyssä keskilämmössä noin viisi minuuttia. Nosta lämpöä ja lisää jauheliha. "Hakkaa" jauheliha pieneksi muruksi paistaessasi sitä. Mausta jauheliha.

Viimeistele couscous lisäämällä sitruunamehua ja halutessasi yrttejä. Lusikoi jauheliha couscousin päälle ja ripottele ylle vielä manteleita ja yrttejä.

_____





sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Arkiruokareseptini osaksi reseptivihkoa?





Kun arki astui kesäloman jälkeen taloon, aloitin blogissa kerran viikossa ilmestyvän arkiruokien postaussarjan, joka kulkee tuttavallisemmin nimellä arjentaklaajat. Helppoja ja nopeita mutta maistuvia reseptejä oli selvästi kaivattu; sarja on ollut tosi suosittu, ja palaute resepteistä on ollut riemastuttavan hyvää. Siksi oli ihan mahtavaa, että minua pyydettiin mukaan Sannan ruokakassin kaupalliseen kampanjaan kehittämään ruokakassiin sopiva arkiruoka.




Testasin Sannan ruokakassia keväällä ja tykästyin arjen aitoon helpotukseen. Ei pelkästään se, että joku on miettinyt valmiiksi viikon ruoat, mutta ruokakassit myös tuodaan testattuine resepteineen kotiovelle. Tuplahelpotus. Aivan kaikkia reseptejä en keväällä tehnyt tikitilleen reseptin mukaan, sillä siinä puuhassa olen aivan tavattoman huono. Mutta sehän on just parasta: vähän reseptiä mukaillen saa usein omaan suuhun parhaiten sopivaa ruokaa. Siihen kannustan aina omienkin reseptien kanssa. 

En ole tilannut kassia kevään jälkeen, vaikka nyt syksyn vauhtiviikkoina se on käynyt sen sata kertaa mielessä. Sinulla on muuten mahdollisuus saada viikon ruokakassi veloituksetta kotiisi kommentoimalla tätä postausta – lue lisää postauksen lopusta. Harmi, etten itse voi osallistua arvontaan. Sannan ruokakassivalikoima on kasvanut melkoisesti sitten kevään ja valittavana on nyt esimerkiksi vegekassi (lakto-ovo) ja gluteeniton kassi. Ruokakasseja on myös mitoitettu erikokoisille perheille. Reseptit ovat monipuolisia ja niissä huomioidaan sesonki, ja erityisesti satokautena ruokakasseissa käytetään paljon kotimaisia kasviksia. Liha ja kana ovat aina kotimaisia ja kalaruoissa seurataan WWF:n kalaopasta, josta punaisella merkittyjä kalalajeja ei koskaan käytetä.




Minua pyydettiin kehittämään resepti, joka sopisi Sannan ruokakassin filosofiaan: hyvää ja terveellistä arkiruokaa helposti. Sehän onnistuu, vähän kuin tekisi arjentaklaajaa. Tein suklaalla täydelliseksi viimeistellyn linssipadan, joka on sopivasti mausteinen ja ihan järjettömän helppo. Kaikki ainekset laitetaan vaan samaan pataan tekeytymään. Lisäkeriisi tekeytyy samassa ajassa toisessa kattilassa. Meksikolainen linssipata on ihan killerihyvää, usko vaan. Sen makumaailma on aika vahva, mutta ei lainkaan tulinen, jogurtti ja avokado sekä riisi tuovat ruokaan lempeyttä ja tasapainoa. Ja onko nyt mitään ihanampaa kuin pääruoka, jossa on suklaata. Kysyn vaan! Ruoka on gluteeniton ja se onnistuu myös täysin vegaanina, kun huomioi asian suklaassa ja lisänä tarjottavassa jogurtissa.

Pahoittelen, etten voi vielä jakaa reseptiä. Mutta jos saan riittävästi kommentteja resepti tulee osaksi Sannan ruokakassin reseptiikkaa marraskuussa. Että vink vink, kommenttiloota odottaa. Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan siis ruokakassi, kilpailun sääntöihin voit tutustua tarkemmin täällä. Ja tilaamalla ruokakassin tämän postauksen kautta, saat kassin mukana laadukkaan microplane raastimen sign up -lahjana.



torstai 14. syyskuuta 2017

Nopea arkiruoka: Sienipestopasta



En pidä sanasta lohturuoka, mutta jos käyttäisin sanaa, käyttäisin sitä pestopastan kohdalla. Ja yhdenlainen pestopasta on tämänkin, vaikka basilikaa ruoka ei ole nähnytkään.

Sienipestopasta on syksyinen versio klassikosta. Se sopii hyvin tähän vuodenaikaan, jolloin kesällä hehkunut basilika kiukuttelee jo kasvihuoneessakin – taivasalla se ei ole viihtynyt koko kesänä – , mutta jolloin sienet saavat metsänkulkijan polvet notkumaan. Aromikkuutta sienissä on vähintään yhtä paljon kuin basilikassakin, ja sitä peston raaka-aineelta vaaditaankin. Vastassa ovat nimittäin vahva parmesaani ja valkosipuli.

Käytin pestoon suppilovahveroita, joita viime vuoden tapaan hankin paikalliselta yrittäjältä, jonka toimenkuvaan sienet (ja keväällä esimerkiksi villiyrtit) kuuluvat. Itse en ole koskaan löytänyt Oulun seudulta suppilovahveroita, kuljen selvästi aivan väärissä metsissä, mutta kotiovelle tuoduista metsäntuoreista sienistä maksan mielellään kohtuullisen korvauksen. Osa sienistä päätyi pestoksi, osa suppiksista pötköttelee saunassa kuivumassa. Sienipeston voi tehdä joko tuoreista tai kuivatuista sienistä.

Pesto valmistuu nopeasti, ja se on ihanaa pastan kanssa. Kylmän pastan kanssa syötynä sitä kutsutaan salaatiksi. Ja sopii sienipesto myös esimerkiksi leivän päälle. Sienipeston kaltaista tahnaa söin kesällä bruschettan päällä Roomassa – rapean leivän ja pumpulisen sienitahnan yhdistelmä ei ihan heti unohdu. Suppilovahverotahnaa kannattaa kokeilla suomalaisittain myös ruisleivän päälle.










Resepti





Sienipestopasta

neljälle

sienipesto
150 g tuoreita suppilovahveroita (noin 5 dl) TAI noin 20 g kuivattuja sieniä
1/2 dl pinajansiemeniä tai auringonkukansiemeniä
pieni valkosipulinkynsi
1 dl oliiviöljyä
1 dl raastettua parmesaania (tai pecorinoa)
hieman suolaa

lisäksi
pastaa
tuoretta persiljaa tai timjamia
parmesaanilastuja 


Paista tuoreet sienet pannulla ja jäähdytä niitä hieman. Kuivattuja sieniä on hyvä liottaa noin 15 minuuttia kuumassa vedessä. Laita kaikki pestoainekset blenderiin ja aja tasaiseksi tahnaksi. Voit tehdää tahnan myös sauvasekoittimella.

Keitä pasta al denteksi. Sekoita pestoa haluamasi määrä pastan joukkoon ja tarjoa heti. Viimeistele annos tuoreilla yrteillä ja parmesaanilastuilla.

_____





maanantai 11. syyskuuta 2017

Uunissa umpiointi



Syksyn sienisesonki ja umpiointi kuuluvat yhteen. Umpioimalla suolasienet nimittäin saa säilöön kaikkein varmiten ja kaikkein helpoiten: umpioidut sienet säilyvät todella pitkään, eikä suolaa tarvitse käyttää kilokaupalla – välttämättä ei lainkaan.

Umpioinnin voi tehdä kahdella tapaa: kattilassa tai uunissa. Aiemmin olen kirjoittanut vedessä tehtävästä umpioinnista. Nyt kerron ehkä vielä helpommasta säilöntätavasta eli uunissa umpioinnista. Uunissa tapahtuvan umpioinnin mekanismi on sama kuin vesiumpioinnissakin: lämpö tuhoaa haitalliset bakteerit ja purkkiin jäähtyessä syntyvä alipaine muodostaa purkkiin umpion. Ja näin purkissa olevat sienet - tai vaikka omenalohkot – säilyvät erinomaisesti.

Minä käytän umpiointia ensisijaisesti suolasienien eli pääasiassa rouskujen säilömiseen. Tosin nyt syksyn omenasato näyttää sen verran runsaalta, että taidan umpioida myös omppulohkoja. Aivan kaikista omenoita en halua nimittäin tehdä kinuskista uuniomenahilloa, vaikka se ihanaa onkin, eikä pakastimeen mahdu enää juuri mitään. Umpiointi onkin mainio tapa säilöä, jos pakastintilaa on rajallisesti.



Näin umpiointi onnistuu uunissa 

  • Pese lasipurkit ja kannet
  • Jos säilöt sieniä, esikäsittele ne (ryöppäys, huuhtelu) ja purista liika vesi pois
  • Täytä purkit aivan täyteen (lisää noin 1 tl suolaa sienien päälle keskikokoiseen purkkiin)
  • Sulje purkit
  • Nosta suljetut purkit kylmään uuniin ja aseta lämpötila 120 asteeseen
  • Aseta kello hälyttämään kahden tunnin päähän – purkit saavat olla uunissa koko ajan
  • Sammuta uuni ja anna purkkien jäähtyä uunissa. Purkit umpioituvat jäähtyessään
  • Varmista, että kansien keskiosa on painunut alas
  • Säilyä purkit mieluiten viileässä


Säilöntäiloa!

_____



tiistai 5. syyskuuta 2017

Nopea arkiruoka: intialainen curry



Arjen taklaajat -reseptisarja on pyörinyt täällä Kokkipottilassa nyt kuukauden. Kasassa on neljä arkeen helposti solahtavaa reseptiä, neljä nopeaa ruokaa, joista jokainen syntyy alle puolessa tunnissa. Viides taklari on myös pöydässä nopeasti, mutta jos aikaa on himpun verran enemmän, on makujen syvyyttäkin enemmän. Intialaisen curryn maut ovat parhaimmillaan, kun kastike saa notkua pienessä lämmössä hyvän tovin.

Tämä resepti oli itse asiassa vähällä jäädä julkaisematta. Tai reseptissä ei ole siis mitään vikaa, se toimii kyllä erinomaisesti, mutta kuva ei ole lainkaan sitä mitä mielikuvissani hain. Olin jo suunnitellut, että teen ruokaa nyt alkuviikosta uudelleen, ja kuvaan ruoan uudelleen.

Mutta sitten luin Uusi muusa -sivustolla julkaistun Eeva Kolun kirjoituksen, joka kiskaisi minut oikeaan lokeroon. Tunnistin itseni monesta kohtaa kirjoitusta, vaikka elämässä onkin myös iso liuta sellaisiakin kohtia, jossa perfektionismi on kaukana ajatusmaailmastani. Usein osaan olla myös itselleni armollinen ja muistan, että riittävän hyvä riittää. Kaivoin kuvan arkistosta, ja liitin sen silmät kiinni postaukseen. Aivan erityisesti nyt kun kyse on arjen vauhtiin suunnitellusta ruoasta, saa kai kuvakin olla vähän sinnepäin. Eevan sanoin: Is it perfect? Hell no! Is it done? Hell yes! Joten tässä, olkaa hyvä, erinomainen curryresepti riittävän hyvällä kuvalla.





Resepti

 

 

 

Intialainen curry

neljä annosta


2–3 broilerin rintafilettä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2 tl jeeraa eli juustokuminaa
1 1/2 tl garam masala -mausteseosta
1 tl savupaprikaa
1 tl jauhettua inkivääriä (tai pala tuoretta inkivääriä)
400 g säilöttyjä tomaatteja tai tomaattimurskaa
1/2 dl vettä (huuhtele vedellä tomaattipurkki)
2 tl sokeria tai hunajaa
noin 2 dl kookoskermaa 
noin 1tl suolaa 

lisäksi
keitettyä riisiä
tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa


Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulisilppua keskilämmöllä öljyssä muutama minuutti. Lisää mausteet ja anna niiden lämmetä. Nosta lämpöä ja lisää paloitellut broilerin rintafileet. 
Kaada pannulle säilötyt tomaatit. Huuhtele tomaattipurkki vedellä ja kaada vesi kastikkeen joukkoon. Anna hautua vähintään 15 minuuttia, mielellään pidempään.
Lisää sokeri, kookoskerma ja suola. Hauduta vielä viitisen minuuttia. Maista ja säädä kastikkeen makua tarvittaessa.Viimeistele tuoreella korianterilla ja tarjoa keitetyn riisin kanssa.

Huom! Voit käyttää broilerin sijasta tofua (kuivaa huolellisesti ennen pannulle lisäämistä),  rapuja (lisää vasta aivan lopussa) tai muuta lihaa.
_____




sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Rahkasämpylät





Yön yli jääkaapissa kohonnut sämpylätaikina ilahduttaa joka kerta. Miten hyvää hidas kohotus hiivataikinalle tekeekään! Yksi lemppariversioni sämpylöistä on rahkasämpylät. Muistin suosikkini pitkästä aikaa, kun Ehrmann pyysi minua kaupallisen yhteistyön merkeissä jakamaan reseptin, jossa käytetään Ehrmannin rehti & rasvaton -maitorahkaa.






Rahkasämpylät ovat periaatteessa aivan tavallisia sämpylöitä, mutta osa nesteestä korvataan maitorahkalla. Rahka tuo sämpylätaikinaan ihan mahtavan pehmeyden ja sellaisen hennon happamuuden, joka on yllättävän paljon samankaltainen, mikä tulee juurella leivottaessa. Ja vaikka sämpylät leipoisi vehnäjauhoilla, saa sämpylöihin rahkalla vähän tuhdimpaa tunnetta, hieman enemmän myös proteiinia. Usein kyllä lisään taikinaan kaurahiutaleita ja leivon sämpylät ainakin osin spelttijauhoilla.

Ehrmannin maitorahka sopii sämpylätaikinaan aivan erinomaisesti. Se on sopivan miedosti hapanta ja pehmeän kermaista, vaikka siinä ei rasvaa olekaan. Rehti & rasvaton rahka valmistetaan eteläisen Saksan vuorilla laiduntaneiden lehmien pastöroidusta maidosta, ja maidon lisäksi rahkassa on vain hapatetta. Ei muuta. Rahka on riittävän lempeää myös siltään syötäväksi.






Vaikka kerroinkin jääkaapissa hitaasti kohonneen taikinan ihanuudesta, syntyvät nämä sämpylät myös nopeammalla aikataululla, noin tunnin kohotuksella huoneenlämmössä. Pitkää kohotusta kylmässä kannattaa kyllä sopivan hetken tullen kokeilla. Se tekee nimittäin sämpylätaikinan rakenteelle pelkkää hyvää.

Parhaita uunituoreet rahkasämpylät ovat voin kanssa, sitä ei käy kiistäminen. Kuuman ja rapeakuorisen sämpylän ja leikkauspinnalle hetkessä sulavan voin liitto on vain jotain käsittämättömän hyvää. Mutta hyviä sämpylät ovat myös täytettyinä. Yksi lempparitäytteeni on nippu basilikanlehtiä ja muutama tomaattisiivu ja hippunen suolaa ja mustapippuri. Uuuh, täydellinen kombo aamupalaksi tai evääksi.

Rahkasämpylöissä on myös yksi valloittava piirre: ne säilyvät tavallisia sämpylöitä paremmin myös ilman pakastusta. Tai säilyy ja säilyy, yleensä nämä sämpylät häviävät leipäkorista hetkessä.








Resepti




Rahkasämpylät

12–15 sämpylää



1 prk (250 g) Ehrmann rehti & rasvaton maitorahkaa
2 1/2 dl vettä tai maitoa
1 pss kuivahiivaa
1 1/2 tl suolaa
2 rkl hunajaa
2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
2 dl kaura- tai spelttihiutaleita
noin 7 dl vehnä- tai spelttijauhoja
vettä voiteluun


Sekoita rahka ja neste. Lisää hiiva, suola, hunaja ja öljy sekä hiutaleet. Sekoita ja lisää jauhoja vähitellen. Vaivaa taikinaa joko käsin tai yleiskoneella, kunnes se on kimmoisaa. Kohota huoneenlämmössä noin tunti tai jääkaapissa noin kolme tuntia. Voit myös puolittaa hiivan määrän ja kohottaa taikinaa jääkaapissa yön yli.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leivo taikinasta sämpylöitä, kohota 20–30 minuuttia. Voitele vedellä ja ripottele päälle hiutaleita tai siemeniä. Paista noin 10 minuuttia eli kunnes sämpylät ovat kauniinvärisiä.
_____









perjantai 1. syyskuuta 2017

Hello, honey – ensikosketus mehiläistarhaukseen



Laitoin muutama viikko sitten ystävälleni viestiä: Jos hunajan tilauslistalle vielä mahtuu, ostaisin mielellään hyvässä hoidossa olleiden mehiläisten tekemää hunajaa useamman purkin. Valuva, tuore hunaja on kuin nestemäistä kultaa, se antaa taikahippuja aamiaisjogurtille, bologneselle tai salaatinkastikkeelle.

Hunajatilaukselleni näytettiin vihreää valoa, mutta samalla sain kutsun tulla mukaan mehiläispesille tutustumaan tarhaukseen ja keräämään hunajaa. Mehiläishommat ovat kiinnostelleet minua aina, eikä myönteinen vastaus kutsuun tainnut siinä emoji-huutomerkkivyöryssä jäädä epäselväksi. Pääsin vihdoin näkemään, mitä ne mehiläiset oikein touhuavat, ja ennen kaikkea mitä ne tarhurit oikein touhuavat.




Vedin suojapuvun päälle, hupun vetskarit tiukasti kiinni ja nostin hanskat kainoloihin saakka.  "Pelottiko?", on muuten ollut liki kaikilla ensimmäinen kysymys, kun olen kertonut ottaneeni ensikosketuksen mehiläistarhaukseen. Ei pelottanut. En edes hoksannut jännittää mehiläisten kohtaamista, mahdollisia pistämisiä tai surinaa, kun olin niin innoissani.

Kolmatta vuotta mehiläispesiään hoitavat tarhurit nostelivat mehiläispesien osastoja ja kehiä tottuneesti, ja vastailivat kaikkiin kysymyksiini ihailtavalla asiantuntemuksella. He myös kertoivat koko ajan mitä tekivät, mikä vähensi kysymystulvaani puoleen, noin puoleen miljonaan kysymykseen. Reilussa tunnissa kuulin kiehtovia tarinoita kuningattaren vaihdosta, tarhamehiläisten elämänkaaresta, talviruokinnasta, mehiläistarhauksen ammattitutkinnosta, jota toinen tarhureista parhaillaan suorittaa, sekä mehiläispesien hoidontarpeesta.


T



Oli aivan tavattoman kiehtovaa seurata mehiläisten – ja tarhureiden – toimintaa. Mehiläiset tulivat ja menivät, vähän hermostuivat, kun tarhurit tulivat häiritsemään heidän toimiaan ja rauhoittuivat huomatessaan, ettei hätää ole. Hämmentävää oli havaita, miten järjestäytynyttä ja tehokasta pesän toiminta on. Se on tavallaan kuin ihmisten yhteiskunta pienoiskoossa: kaikilla on oma paikkansa, roolinsa ja tapansa.

Surinaa pesissä riitti. Mehiläispesässä on kesäaikaan kymmeniä tuhansia mehiäisiä. Kuningattaria jokaisessa pesässä on vain yksi: suuri ja tärkeä pesän emo. Pääosin mehiläiset ovat työläisiä, jotka tekevät ikäänsä sopivaa tehtävää – vasta viimeisenä puuhanaan ennen menehtymistä lentelevät satoja kilometrejä kukasta kukkaan ja pesästä kukkaan. Kuka sitä nyt lapsena jaksaisi moista puuhaa tehdä.




Pesäkäynnin tavoitteena oli kerätä hunaja. Pääsin siis mukaan sellaiseen puuhaan, jota tarhurit tekevät ehkä yhdellä tai kahdella kerralla kesän aikana. Mehiläisten kesän aikana valmiiksi tekemät kennot harjattiin puhtaiksi mehiläisistä (yllä olevassa kuvassa harjaan mehiläisiä ekaa kertaa ikinä), ja kennot nostettiin kuljetuslaatikoihin vietäväksi linkoukseen. Linkouksen ja siivilöinnin jälkeen hunaja purkitetaan – ja voilà, nestemäinen kulta on valmista.

Ensikosketus mehiläistarhaukseen oli hykerryttävän hauska kokemus. Ehkä ensi viikolla, jos aikataulut saadaan soviteltua, saan hakea purkitettua hunajaa kotiin. Ensi kesäksi jo ilmoittauduin vapaaehtoiseksi assariksi.



_____




keskiviikko 30. elokuuta 2017

Nopea arkiruoka: tortelliinivuoka



Pasta on kiistatta läntisen maailman arkiruokien pelastaja. Ihana, monimuotoinen ja niin moneen muuntautuva, etten lainkaan ihmettele, miksi italialaiset syövät sitä joka päivä.

Kaikkein tiukimpien saapasjalkojen pastaseulaa tämä tortelliinivuoka ei ehkä läpäisisi, mutta mehän ei siitä välitetä. Parin minuutin valmistelujen jälkeen ruoka tekeytyy itsekseen uunissa kahdessakymmenessä minuutissa  – täydellinen hetki ottaa pienet välikoomat sohvalla (tai voi tietysti olla, että todellisuus on astetta ihmeellisempi: 20 minuutissa ehtisi laittaa pyykkiä, tyhjentää tiskikoneen tai siivota koiranoksennukset, kun vaan jaksaisi).

Juuri helpommaksi ei arkiruoan valmistaminen voi edes mennä: ainekset sekoitetaan uunivuoassa, riivitään juustoa päälle ja tortelliinivuoka laitetaan uuniin. Valmiin ruoan päälle ripotellaan raastettua parmesaania ja basilikaa, jos niitä sattuu olemaan. Tortelliinit tai raviolit voi valita oman maun mukaan liha- tai kasvistäytteellä tai tarvittaessa gluteenittomina. Itse tehtyjä tortelliineja kaupan valmisversiot eivät voita, mutta moiseen nysväykseen ei nyt ole voimavaroja eikä aikaa. Valmiista nyyteistä pinaatti-ricottatäytteiset ovat suosikkejani, sillä ricotan, pinaatin ja tomaattikastikkeen yhdistelmä on aivan mahdottoman hyvä. Sama yhdistelmä toistuu näissä canneloneissa, jotka ovat ihania silloin, kun aikaa ja voimaa ruoanlaittoon on hieman enemmän.





Resepti

 

 

 

Tortelliinivuoka

4 annosta

500 g tortelliineja tai ravioleja
800 g (2 prk) tomaattimurskaa
1 valkosipulinkynsi
1–1 1/2 tl suolaa 
2 rkl punaviinietikkaa
1 1/2 rkl hunajaa tai sokeria 
kourallinen tuoretta basilikaa
1 pallo mozzarellaa
(kirsikkatomaatteja)

lisäksi
raastettua parmesaania tai pecorinoa
tuoretta basilikaa


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kaada tomaattimurskat uunivuokaan. Hienonna valkosipulinkynsi, lisää se sekä suola, etikka, hunaja ja silputtu basilika tomaattimurskan joukkoon. Revi mozzarella pieniksi paloiksi ja sekoita osa paloista kastikkeeseen. Lisää tortelliinit tai raviolit ja sekoita. Ripottele loput mozzarellapalat päälle. Voit laittaa päälle myös kirsikkatomaatteja, ne paahtuvat uunissa ihaniksi.

Paista 20 minuuttia. Ota uunista ja anna tekeytyä hetki. Ripottele päälle tuoretta basilikaa ja raastettua parmesaania.

_____


Tortelliineista syntyy myös nämä ruoat



maanantai 28. elokuuta 2017

Parempaa rattikahvia





Kesälomalla parasta oli pitkät ja hitaat aamut. Sellaiset aamut, jolloin yhdet kahvit juotiin aamupalalla ruokapöydän ääressä, toiset sohvannurkassa puolihorroksessa somea selaillen. Kiirettä ei ollut, jos ei ollut huomaavinaan kahden assarin intensiivistä tuijotusta, joka kutsuu metsälenkille.

Nyt kun on elokuun ajan taas harjoiteltu asiaa nimeltä arki, on melkoisella voimalla iskenyt tajuntaan, että aamujen tahti arkena on vähän erimoinen. Vähän. Erimoinen. Koska me kaikki kaipaamme edes hieman niitä kesäaamuja, pyysi Nespresso minua kaupallisen yhteistyön merkeissä antamaan omat vinkkini kesäfiiliksen tuomiseksi näihin toisenlaisiin päivän sarastuksiin. Ihan iisi juttu hei!




Lähdin purkamaan arkiaamujen vyyhtiä niistä toimivista palasista: ensimmäisenä silmiin osuvat reiättömät vaatteet päälle, tukka ponnarille ja aamupalan lomassa nopea tsekkaus päivän kulusta. Kaikki toimivia ja arkeen helposti sujahtavia ratkaisuja. Loistaviin aamun paloihin kuuluu myös lyhyt metsälenkki niiden tuijottajien kanssa – yhtään kertaa en olen tullut metsästä pois huonolla tuulella, vaikka taivaalta olisi tullut tikku-ukkoja.

Kompastuskiviä miettiessä kaaduin aina samaan kohtaan: rattiaamujen pahaan kahviin. Minun arkiviikko kun jakautuu kahtia. On aamuja, joina voin leikkiä lomaa varttitunnin siellä sohvannurkassa, sillä teen viikoittain parina kolmena päivänä töitä kotoa käsin, eikä töiden ääressä tarvitse olla kellonlyömällä, kunhan työt tulevat tehtyä. Kahvi on hyvää ja sykekin melko leppoisa. Sitten on niitä toisenlaisia aamuja, rattiaamuja, joina säntään matkaan hiuspampula ranteessa ilman kahvia.

Minulla on ollut jo vuosia tapa pysähtyä ostamaan kahvi sopivan matkan päässä olevalta huoltoasemalta Ja vuosia olen irvistellyt oululaisittain ilmaistuna pahavikahaville sen kitkeryyden, laimeuden tai pohjaanpalaneisuuden vuoksi. Melkein joka kerta kuulen itseni sanovan, ettei kahvi ole taaskaan hyvää, tai että se on jopa pahaa. 




Ja tänä armon elokuuna keksin ratkaisun, joka olisi pitänyt hoksata kauan sitten. Kahvin voi ottaa mukaan kotoa. Miten tällaisten yksinkertaisten asioiden loksauttaminen paikoilleen voikin joskus olla ihan käsittämättömän vaikeaa. Varsinkin vauhdikkaina arkiaamuina sitä kulkee sellaisessa suoritusputkessa, ojentelee raajojaan aina samoissa kohdissa, tekee asiat samalla tavalla, vaikka järki sanoisikin, että toisinkin voisi tehdä. Tämä rattikahvi kuuluu juuri näihin asioihin. Ei vaan ole tullut aiemmin mieleen.
 
Uusi rattiaamujen rutiini on siis tämä: Napsautan Nespresson kahvikoneen päälle, huljutan hetken termosmukia kuuman veden alla, jotta kahvin ei tarvitse lämmittää mukia, lataan mukiin kaksi kapselillista lungo-kahvia, joista Linizzio ja Fortissio ovat suosikkejani, ja kaadan päälle varovasti lorauksen kauramaitoa, ettei kaunis crema kärsi. Kahvi on valmista hetkessä ja se säilyy termosmukissa kuumana pitkään. Kesästä muistuttavat lempibiisit toistosoitolle ja menoksi. Rattiaamut tuntuvat heti paljon pehmeämmiltä.






lauantai 26. elokuuta 2017

Luonnosta lumoutunut



Vuosituhansien ajan ovat ihmiset olleet keräilijöitä ja metsästäjiä. Pääsääntöisesti kai niin, että nopeimmat tyypit juoksivat eläinten perässä, ehkä pitkäjänteisemmät tyypit poimivat ruokaa maasta ja puista. Ei ole epäilystäkään, kumpaan joukkoon meidän sukumme kuuluu. Koko suku on täynnä tyyppejä, jotka aina ihan pikkusen hullaantuvat marja- ja sieniaikaan – metsästäjät on pitänyt kai sitten hakea sukuun toisesta jengistä. Meille kymmenen mutkan takaiset sieniapajat, mustikkarinteet, ison kiven kanttarellipaikat ja taikametsät ovat kaikki paikkoja, joissa maailman murheet lakkaavat hetkeksi olemasta.





Pari viikkoa sitten vanhempani soittivat Pudasjärven takamailta. Tilanne oli siinä määrin vakava, että tytär oli saatava pikaisesti paikalle. Oli suorastaan hätätilanne: lakkoja oli ihan hillittömän paljon. Pakkasin kumpparit takakonttiin ja lähdin matkaan. Kun kaarroin mökin pihaan, oli eväät jo pakattu reppuun, sellaiseen Nuuskamuikkusen reppuun, jossa nokinen kahvipannu oli omassa pussissaan. Eväät ja kahvipannu – eihän päivästä voisi tulla kuin upea.

Muutama kilometri metsäautotietä ja nelisen kilometriä metsätaivalta veivät meidät suurelle suolle, jossa riitti sekä taivallettavaa että marjaa. Vanhempani ovat käyneet lakassa samoilla soilla vuosikymmenet, ja vain kerran aiemmin soiden kultaa on ollut näin paljon. Monena vuonna on ollut "hyvä lakkavuosi selkävaivaiselle", kuten vanhempieni ystävä oli päiväkirjaan kirjoittanut. Nyt ei ollut selkävaivaisten vuosi. Aina kun toiseen otti katsekontaktin, riitti yhteiselle ymmärrykselle pelkkä epäuskoinen ja ihmettelevä päänpyöritys. Ai siinäkin kohdassa on palojon oransseja täpliä? Niin tässäkin.





Vaikka marjastaminen hyvässä säässä on kivaa, ei evästaukoa voita mikään. Tulet läheiselle nuotiopaikalle, kahvivedet vaaralta tulevasta purosta ja eväsleivät  ja -makkarat repusta. Nuotiosta nouseva savu hätisti ne vähäiset öittiäiset ja ilma oli kuulas mutta lämmin ja aurinkoinen. Nuotiokahvi, ruisleipä ja huolella paistettu makkara olivat täydellinen lounas. Miten ne simppelit asiatkin maistuvat viiden tähden illalliselta, kun ne syö nuotion ääressä keskellä metsää. Ja onhan se ihan hirmuisen onnekasta, että tällaisia retkiä saa tehdä aikuisenakin vanhempiensa kanssa.

Kahdeksan tunnin suojuoksun ja metsäpolkujen jälkeen kaarroimme takaisin mökin pihaan. Sankot olivat täynnä – yhtään enempää emme olisi jaksaneet kantaa marjaa autolle – ja mieli väsynyt mutta luonnosta lumoutunut. 





Tänään lauantaina 26.8. on Suomen luonnon päivä. Suomi on ensimmäinen maa, joka juhlii luontoa liputtamalla. Hurraa sille!

_____






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts with Thumbnails